Toivoisin jonkun ymmärtävän. Tai edes yrittävän ymmärtää.
Pitäisi kädestä kiinni, silloin kun on kaikista pahin olo. Ei minulle tarvitse höpöttää niin tuttuja kyllä se ohi menee...-lauseita eikä yrittää keksiä mitään järkevää sanottavaa. Kunhan vain olisi joku, joka olisi siinä hetkessä, juuri minun kanssani. Mutta, täällä ei ole ketään. Ne tärkeimmätkin ihmiset, ne kaikkoavat juuri silloin, kun niitä eniten tarvitsisi.
Taas se kävi. Minä jäin yksin muiden lähtiessä vielä baariin ihan vain oikeastaan siksi, että ei huvittanut. En kuitenkaan halunnut pilata A:n iltaa ja myönnytellä lähtemään mukaani. Ei se A:n isä ole, joka on lähtenyt.
"The days were short and the father was gone,
There was no one in the town and no one in the field,
This dusty barren land had given all it could yield."
Mumford & Sons - Dustbowl Dance
Istuessani hetki sitten bussipysäkillä, alkoi satamaan lunta. Oikeastaan se oli talven ensilumi. Tuli jotenkin haikea olo. Oikeastaan, mitä järkeä tässä maailmassa on? Tämän elämämme jälkeen olemme vain pölyä ja tuhkaa. Vai onko olemassa Taivas? Onko enkeleitä sittenkin olemassa?
"Anna enkelin lentää,
liitää sun unelmiin.
Saahan sellaiseen uskoa, saahan?
Ehkä ehtisi sentään,
ottaa siivestä kii
ja kuin höyhen taas leijailla maahan."
Leevi & the Leavings - Enkelinhöyheniä ikkunalaudalla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti