Kun viime keväänä vierailin ensimmäisen kerran Syöpäjärjestöjen sivuilla, tuntui kovin kaukaiselta ja vieraalta selailla keskusteluissa "surutyö". Oikeastaan, en edes tiennyt, mitä se sellainen on. Onhan minulta muutama, kolme vuotta takaperin, kuollut Mamma. Tietysti Mammaa on toisinaan kovakin ikävä, mutta se on todellakin vain ikävää. Ja Mamma oli hyvin vanha. Vanhat ihmiset kuolevat.
Suru, se sattuu. Viiltää jostain sydämen ja alavatsan välistä. Suru särkee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti