Vapaa-aika kutoen.

Tämä oli ihka ensimmäinen sormihuppukokeiluni.







Nämä taas ovat iso-jalkaiselle veljelleni.


Ja kissa, joka yrittää jatkuvasti terrorisoida kutomistani.

Toisin sanoen, hengissä ollaan!

Juoksua läpi elämän.

Huh! Olen juossut kaikenmaailman työn perhedytyksissä ja muissa koko viikon. Nyt päikkäreiden jälkeen pystyy kirjoittamaankin jo jotain.

Keskiviikkona oli tuo Vertaistukitapaaminen hoitokodilla. Meitä oli siellä muutama perhe. Itse en siitä kokenut saavani helpotusta suruuni, kun äänessä olivat suurimmilta osilta ne, joilta oli menehtynyt mies. En koe myöskään samaistuvani minua 20 vuotta vanhempiin ihmisiin, joilta on menehtynyt Isovanhempi. Ei se vain ole sama juttu.
Onnistuin ongelmitta pitämään itkun loitolla, ei minua edes niin kovasti itkettänyt. Kotona kyllä itketti, lyyhistyin eteiseen päästyäni.
No, joka tapauksessa oli hienoa nähdä hoitokoti ja saada esittely sinne. Isä olisi varmasti pitänyt hoitokodin kissanpennusta.

Meidän sukumme on aina pitänyt syövän surut loitolla. Isän eläessä me puhuimme syövästä, kuin se olisi ollut kovinkin hieno juttu. Isän viesti saattohoitoon siirtymisestäkin oli täynnä positiivista ajattelua. Kaikki menisi nyt hienommin ja paremmin, vointi paranisi. Kaksi viikkoa ja vointi kaikkea muuta, kuin parani. ja *PAM*.
Isän kuolema oli minulle todellinen shokki. Kukaan ei kertonut minulle, että Isällä menee huonosti. Kuopus kun olen. Kyllä minä toki kävin Isää katsomassa, mutta ei sitä läheisen huonovointisuutta ehkäpä halua nähdä, tai ehkä Isä ei sitä edes näyttänyt minulle.
Ei läheistensä halua kärsivän, ei puolin, eikä toisin.

Kuulumisia.

Näin unta, että Isä lähti mökille. Pakkasi tavaroitaan. Olisin kovasti halunnut halata Isää, mutta kuten unilla on tapana, se loppui kesken. Kaikesta huolimatta, fiilis on ihan hyvä.

Eilen oli ystäväni häät. Ne olivat kaikenkaikkiaan ihanat! Tirautin ehkä salaa pari kyyneltä sulhasen puheelle. Morsian oli kaunis ja ruoka oli hyvää.

Siispä, rauhaisaa sunnuntaita!

Voi Äiti

Ah, Äiti on ihana. Äidin kanssa on hurrrrjan kivaa. Äiti ehkä tuntee minut liiankin hyvin. Yhtenä hetkenä maailma kaatuu, hetkessä olen ostamassa nojatuolia Ikeasta. Harva sitä todella heti uskoo, niiden itsesääli-maailma-on-pilalla itkupotkuraivareiden jälkeen. Maailma on aina valoisampi itkun jälkeen.

Tämä kirjoitus ansaitsee tagin: hyvä olo. HIPHIPHURRAA ja kolme papukaijamerkkiä.

Välillä minulla on ihan hyviä hetkiä. Välillä. Ihan oikeasti.

Mainittakoon, että olen todella hyvä liioittelemaan. Liian hyvä. Kuopan pohjalla kaikki on ihan huonosti,mutta kun sieltä taas ylös nousee, niin kaikki on hyvin.


Ah, tästä on tullut marina-blogi. Mutta olkoon, se on kuitenkin elämää.

Sairasta.

Aina, kun yritän tehdä parhaani, niin tulee mutkia matkaan. Aina.

Minä jumankauta olen kipeänä, vatsataudissa. Mistään ei saa sairaslomaa tänään enää kouluun, huomenna saisin. Huomenna olen kuitenkin luuultavasti jo terve, mutta hah, silloin minun on mahdollista saada maininta samaiseen huomisen päivän poissaoloon MAININTA, että olen ollut samasta syystä sairaana. Noh, plusmiinusnolla.

Elämäni ressaajana.

Minusta on tullut äärettömän arka. Pelkään pilaavani kaiken. Minulla oli tänään ensimmäinen harjoittelupäivä. Sen sijaan, että olisin innoissani ollut menossa, oli mahani totaalisen kipeä ja sekaisin.

Satuin myös mitä luultavammin unohtamaan avaimeni kaapin lukkoon epähuomiossa, kun ressasin sanoneeni päivän aikana vääriä asioita. Nyt panikoin hukanneeni ne, heti ensimmäisenä päivänä. Mutta oikeasti, ne ovat siellä!

Mahani on edelleen sekaisin, tärisen kuin haavanlehti, puren kynsiäni. Minä en selviä tästä elämästä.

Oravanpyörä.

Sietämätön tuska. Hitto, en pääse pois omasta elämästäni. Olen kalterien sisällä. On kamalaa huomata, oman elämänsä olevan täysi oravanpyörä. Ei sillä, että elämässäni ei olisi tapahtunut mitään, onhan minulla uusi työ ja kaikkea. Mutta pää pysyy samana, minun pääni sisällä on oravanpyörä.

Minä todella inhoan ihmisiä, inhoan. Nykyään. Ennen minä olin kovinkin sosiaalinen. Nykyään mieluiten vetäydyn syrjään.

Minä en käy missään. Vapaaehtoisesti. Pakotan itseni kouluun, ja töihin. Kyllä siellä oikeastaan ihan kivaa on, mutta olen aivan puhki ihmisten kanssa olemisesta.

A:lla ei ole minulle kovinkaan paljon aikaa. A:lla on musisointia(yksin, että ystävien kanssa), kuntosalia, ystävien kanssa kaljottelua. Mitä minulla on? Minulla on neulomiseni ja A. Toisinaan tuntuu, että olen kovin yksinäinen. Minulla on ystäviä, mutta todella, minä en halua nähdä niitä.

Maailman toisella puolen.

Me kävimme tänään Mummin ja Vaarin kanssa haudalla. On liikuttavaa, että Mummi lähtee kovimmillakin pakkasilla käymään haudalla ja sytyttämässä kynttilän, jos sellainen on sammunut. Mummi varmasti pitää päässään kirjaa siitä, kuka on vienyt milloinkin kynttilän ja koska pitää mennä sytyttämään uusi, kun vanha on palanut loppuun.

On kovin irstasta, että jollain tavalla hautausmaalla käymisestäkin on tullut statusta nostattava juttu. Tai ei ole, mutta minusta tuntuuu siltä.

Hautausmaat ovat kamalan surullisia paikkoja, mutta kauniita. Ne muistuttavat elämän hauraudesta ja siitä, että mikään ei kestä ikuisesti. Sillä minulla joskus oli Isä, joka rakasti minua maailman eniten. Eipä ole enää.

"älä puhu mulle" -olot

Minulla on ollut tavattoman kurja päivä. Ei siitä sen enempää. Päivä on siis kulunut kutoessa.

Isän avokki soitti ja kyseli vertaistukitapaamiseen hoitokodille tämän kuun puolessa välissä. Sinne siis on suunta muutaman viikon päästä.

Ehkä voisin tänne jotain kutomaisiani esitellä, jossain vaiheessa.