Vuodet vierivät eteenpäin, niin on tuntunut tämäkin blogi jääneen unholaan.
Kovasti on tapahtunut, minusta on kasvanut aikuinen, ihan oikea aikuinen. Minulla on määräaikainen työpaikka, hoidan itse laskuni, kannan huolta omista asioistani. Minulla on muutama ystävä jäljellä, muut ovat tippuneet matkan varrella, mutta muutama ystävä on palannut takaisinkin. Vuoteen mahtuu niin kovasti asioita. Minä olen muuttunut, pelko on kaikonnut, minusta on tullut itsevarmempi. Olen aloittanut kuntoilun ja kehitellyt itselleni mieluista puuhaa.
Edelleen olen kuin tuulihattu, pahastun, kuin ilostunkin, niin kovin nopeasti. Se ei kuitenkaan kerro pahasta olosta, vaan se on luonteenpiirre. Minä vain olen sellainen.
Ikävä on hellittänyt otettaan. Isää on ikävä kovastikin aina välillä. Olen kuitenkin oppinut jättämään ikävän taka-alalle, kun on tarve. Tutut laulut saavat muistot pintaan, mutta surun tilalle on tullut toinen tunne, turvallisuus. Kukaan ei tule ottamaan minulta sitä Isää pois, joka asuu lauluissa.
-Tulinainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti